keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kasvihuone.

Kesä kolkuttelee jo ovella, joten pakostikin ajatukset harhailevat mökkeilyssä, auringonpaisteessa, sekä tuoreissa kesän kasviksissa ja marjoissa. Nyt kerron projektistani, jonka aion toteuttaa ensi kesän aikana, toivottavasti. Varmuutta lopputuloksesta ei nimittäin ole.

Tämä projekti on oikeastaan muutaman sattumuksen summa: Yhtenä päivänä lehtimyyjä soitteli ja kauppasi sisustuslehteä. Tarjous oli ihan hyvä, joten tartuin siihen. Kylkiäisiksi sai valita muutaman numeron haluamaansa toista lehteä, mutta mikään niistä oikein kolahtanut. Päätin valita jonkun puutarhajulkaisun, vaikka viherpeukalo en olekaan. Seuraavana päivänä äitini kertoi, että hänen ystävänsä naapurilla olisi kasvihuone jouten; Sen saisi ilmaiseksi kun vain purkaa ja hakee itse. Pakkohan tarjoukseen oli tarttua!




Nyt on kasvihuone olemassa, mutta se ei vielä riitä. Hankittavaa ja työtä on vielä todella paljon ennen kuin pääsee korjaamaan satoa. Euroja minulla ei paljon löydy, ja ne vähätkin pitäisi sijoittaa laskuihin ja kaikkeen muuhun tylsään. Päätin siis, että tähän kasvihuoneeseen en käytä pennin pyörylääkään.

Miten ajattelin toteuttaa kasvihuoneen valmiiksi asti, ja mahdollisesti saada sinne jotain elämäänkin? En tiedä.
Jotain hyödynnettävää (roskiin matkalla olevia) tarvikkeita meiltä löytyy kotoa ja jotain valmiiksi mökiltä. Roskalavoja täytyy katsoa uudesta kulmasta ja harjoittaa vaihtokauppaa. Täytyy kerjätä ihmisiltä tarpeettomia ruukkuja ja taimia. Kierrättää. Keksiä ratkaisuja. Kehittää vanhoille tavaroille uusia käyttötarkoituksia.

Sen verran olen saanut projektia alkuun, että "ostin" Lidlistä kasvien siemeniä ja osa niistä on ehtinytkin jo kasvuun. Ostamisella tarkoitan sitä, että palautin hirveän määrän pulloja ja panteilla sain ostettua tuotteet. Harmi kun en ottanut kuvaa pullokuitista, nyt ei ole todistusaineistoa :)
Facen kautta olen saanut kuusi paprikan taimea, toistaiseksi kaikki vielä hengissä.






Ideoita ja vinkkejä otetaan vastaan, ihan kasvihuoneen perustuksista ja sokkelista kasvien kasvatukseen saakka. Voit myös vinkata jos olet omassa blogissasi esitellyt oman kasvihuoneesi, kävisin mielelläni kurkkaamassa!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö ajatuksia? Kuuntelen ne mielelläni :)