lauantai 12. marraskuuta 2016

Lumipesu.

Täällä satoi lunta kolme päivää taukoamatta. Kolme päivää meni siis tasan lumitöissä, mutta kun pääsin irroittautumaan lapionvarresta, oli aika antaa lumipesu kahdelle suurimmalle villamatolle. Matot lensivät hankeen. Lumi oli juuri sopivaa puuterilunta, jossa oli hyvä potkia ja talloa mattoja niin paljon kun reisistä lähti. Toisaalta käy ihan hyvästä urheilusuorituksesta tuollainen paksuissa talvivaatteissa ja kömpelöissä kengissä ähkiminen, kun lunta on enemmän kuin polveen saakka. Aurinkokin päätti käydä näyttäytymässä!















Ihanan helppoa, lapsetkin innostuivat tallomaan mattoja. Lopuksi riitti kun tamppasi lumet pois, puuterilumi ei kastellut eikä taarttunut kiinni. Vähän aikaa vielä tuuletusta ja simsalabim, matot olivat fressejä kun kannoin ne sisälle. Vielä olisi useampi pienempi villamatto samaa käsittelyä vailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö ajatuksia? Kuuntelen ne mielelläni :)