torstai 25. helmikuuta 2016

Meidän makuuhuone.

Styleroomin sisustushaasteen innoittamana sain vihdoin minun ja mieheni makuuhuoneen laitettua kuvauskuntoon.

Ostaessamme talon huoneessa oli tehosteseinällä tummanlila kukkatapetti ja muut seinät vaaleanpunaiseksi maalatut, eli ihan hirrrveän romanttiset.


Alkuun oli pakko sopeutua, ja jonkun aikaa niillä mentiinkin. En muista milloin, mutta on siitä jo aikaa kun tapetti sai lähteä ja maalasin kaikki seinät valkoiseksi.
Vihdoin sain huoneeseen haluamaasi ilmettä ja luonnetta, lopputuloksen ollessa tällainen.





No joo, vähän hienosäätöä uupuu vielä, pitäis saada seinään kiinni sinne kuuluvat kyltit ja muu rekvisiitta. Rekvisiittaa ja muuta täytettä huone nimittäin kaipaa ollessaan pinta-alaltaan 20-25m2, en ole mitannut,  ettei näytä liian valjulta ja tyhjältä. Toisaalta on kiva että kerrankin on tilaa ympärillä.

Kierrätyksen tulos on tämäkin sisustus.

Matot, villamatot, ovat isoisoäitini peruja. Alkuperää en tiedä mutta saattavat olla ulkomailtakin peräisin, esiäitini kun on melkoinen maailmanmatkaaja. Matoissa ei ole hapsuja oikeastaan mitään jäljellä, mutta se kertoo vain siitä kuinka ahkerasti ne ovat olleet käytössä.

Yöpöydät ostin joskus huudosta vitosella ja maalasin valkoiseksi.  Vetimet vaihdoin.

Sängyn päädyssä oleva vanha ovi löytyi mummini synnyinkodin navetasta.

Lamput yöpöydillä on kirpparilta, ne pitäisi ehkä ruuvata seinälle.

Lehmäntalja on tori.fistä. Päiväpeittoa käytämme harvakseltaan joten se ajaa asian hyvin. Sitäpaitsi kivaa päiväpeittoa ei ole tullut vastaan.




Vanha lipasto on taasen mieheni isoäidiltä ja on kulkenut aina matkassa. 

Ikkunanpokat face-kirpparilta vitosella. Niihin voi varastoida kaikkea tarpeellista. 

Peili ja kuppi koruille, nekin kirpparilta. Huoh. Alkaa käymään yksitoikkoiseksi.
Parempi lopettaa tähän.



Itse ihan tykkään lopputuloksesta. Mitä mieltä Sinä olet?


perjantai 19. helmikuuta 2016

Uudistuksia Blogissa.

Hip hei, Mustajoella löytyy nyt myös Instasta! (@mustajoella)

Käytän omassa elämässä myös paljon instagram sen helppouden vuoksi, joten tuntui luonnolliselta luoda myös oma tunnus tälle toiminnalle.






Instagramiin on mielestäni helpompi laittaa sellaisia "epävirallisia"  kuvia ja myös kauniita asioita ja hetkiä sillä hetkellä kun sellaista tulee vastaan.


Samalla jouduin muokkaamaan blogin ulkomuotoa, enkä nyt ole varma miten vanhat kuvat ja tekstit sopeutuivat muutokseen (olen vähän köpö näissä jutuissa).  Eli, jos kohdallasi osuu jokin räikeä epäkohta blogissa, voisitko ystävällisesti mainita siitä niin osaan korjata asian?




torstai 18. helmikuuta 2016

Keittiö.



Tervetuloa kierrokselle keittiöömme!



   



Keittiö. Keittiö on talon sydän. 

Keittiössä vietän ehdottomasti eniten aikaani. 
Kotona aamu alkaa aamukahvia juoden keittiönpöydän ääressä. Selailen puhelinta keittiössä. Herätän lapset ja raahaan heidät keittiöön heräilemään. Ruokin koiran. Lapset syövät aamupalaa. Haen lapsille vatteita jotka he pukevat keittiössä. Jos en lähde aamulla töihin, palaan lasten kouluun viennin jälkeen takaisin keittiönpöydän ääreen aamupalalle. Aloitan siivouksen keittiöstä. Välillä saatan istua läppärin kanssa, Laitan ruokaa. Haen lapset ja läksyt tehdään keittiönpöydällä. Syödään. Lähden töihin, keittiöön. Palaan töistä ja rauhoitun keittiössä päivän tapahtumista. En sentään nuku keittiössä, en ainakaan vielä! 




Tämä puoli keittiöstämme ei ainakaan omaa silmää hivele, tai sitten olen vain niin kyllästynyt. Suureen remonttiin ei ole rahkeita, mutta jotain pientä voisi ehkä keksiä...
Kodinkoneita pitäisi vaihtaa ainakin ja välitilan laatoitus on aika kaukana siitä mitä itse olisin valinnut. Siihen minulla on jo pieni ideanpoikainen kasvamassa, odottamassa oikeaa hetkeä. Kaapin oville ei nyt tällä hetkellä voi mitään... 






Toisesta suunnasta keittiö onkin erinäköinen, tuo on se osio joka on "omaa käsialaa", keittiön kiinteät kalusteet kun sattuivat olemaan jo silloin kun ostimme talon eikä niihin ole kajottu sen enempää. 
Takana olevan tarjoiluvaunun olen hankkinut käytettynä ja maalannut sen valkoiseksi. Ihan näppärä säilytystilana ja eksyneiden tavaroiden kokoontumispaikkana... 
Tuo hyllykkö on kasattu ihan liimapuulevystä ja kannakkeista, tykkään siitä ideana ja aikaisemmin olen myös virittänyt tietokonehuoneesen vastaavanlaisen. Hyllyillä on vaihteleva kollaasi tavaroita ja yleensä myös hedelmiä ja muuta vastaavaa. Tänään oli hedelmät käynyt vähiin, onneksi oli myös vanhoja kuvia jemmassa :)



Jemmakuva...






Keittiönpöydästä olinkin jo kertonut aiemmassa postauksessa, sen pääset lukemaan tästä.







Lampun olen löytänyt kirppikseltä, se on Ornon Limppu- valaisin jonka on suunnitellut Heikki Turunen. 

Keittiön kaikki pikkusälä on hyvin pitkälti myös kirpparilöytöjä. Pyrin siihen että tavaroilla on myös käyttö tarkoitus ja pelkät koriste esineet olisivat minimissä. Toki joukkoon mahtuu myös vain kaunistuksia, kuten tuo hauska sieni joka kurkkii touhujamme hyllyn reunalta. Purkeissa on näppärä säilyttää pattereita ja kolikoita ja sen semmoista pikku tavaraa.



 








Mikä tila on sinusta teidän kodin sydän? Onko teidän keittiö sellainen kuin haluaisit? Mitä muuttaisit?


tiistai 16. helmikuuta 2016

Vähän retro.

Huh heijaa, viikonlopun olin ahkeroimassa "mökillä" ja välillä on töissäkin käytävä, joten näin yö myöhällä saan päivitellä blogia sitten.





Lastenhuone, jolle täytyy keksiä joku järkevä kutsumanimi, on sitä myöden valmis että tapetti takaseinältä puuttuu ja yleensäkkään seinille en ole saanut vielä mitään ripustettua. Tavaroiden paikat varmmasti muotoutuvat pikkuhiljaa ja jatkuva lelukaaos on taattua, kuvatkin piti ottaa nopeasti ennen kuin lapset tulivat kotiin. Tällainen siitä sitten tuli!






Kuvissa huone muuten näyttää aika värikkäältä ja sekamelskalta, vaikka oikeasti tuntuu vielä aika steriililtä? Jännä. 

Suurin osa tekstiileistä oli huoneessa jo aikaisemmin, ja määrittelivät värimaailmaa pitkälti. Turkoosi ja vaaleanpunainen näkyvät vahvasti, nyt pakkaa tuli sekoittamaan viininpunainen vinyylipäällysteinen sohva seitkytluvulta.






Ainut "uusi" hankinta oli senkki telkkarin alle. Sinne sai kivasti lautapelit piiloon ja laatikoihin kaukosäätimet ja muut.
Sohva on ollut varastossamme pari vuotta ja sitä ennen jossain mökin varastossa vuosia, mutta nyt sille löytyi sopiva paikka! 
Muita huonekaluja olen haalinut muualta talosta ja tosiaan jotkut ovat aikaisemminkin olleet tässä huoneessa. 
Tuo itämaistyyppinen matto villamatto löytyi aikaisemmin kirpparilta edullisesti, ihan kiva mielestäni.
Yhdellä seinustalla on leluille tarkoitettu iso avohylly, joka ei välttämättää ole kaunistus, mutta ajaa asiansa säilytystilana. 





Tämä sohvan takana oleva seinä saa päällen vielä tapetin kunhan olen ensin tarkkaan pohtinut minkälaisen tapetin siihen laittaisi. Joku yksinkertainen ja mitäänsanomaton. Graafinen. Mustavalkoinen.  Ykkössuosikki on tällä hetkellä Ferm Livingin Grid-tapetti, koska se sopisi mielestäni täydellisesti (eikö vain?). 


Grid- tapetti. Kuva lainattu netistä.




Tapetointi on onneksi helppo tehdä vain vähän kalusteita siirtämällä sitten kun sen aika on. Vielä olisi toinen lastenhuone kauheine tapetteineen odottamassa, katsotaan jos inspiraatio riittäisi siihen tässä parin viikon sisällä. On se vaan kiva kun on vähän projektia eikä vain tylsää tallaamista. 

"Jos kuitenkin kaikki keskenjääneet projektit laitettais ensin valmiiksi?   No jos ei."












torstai 11. helmikuuta 2016

Pintaremonttia.

No niin, pieni freesaus yhteen makkariin on nyt tehty.
Lähtö tilanne oli se, että meillä oli lapsilla omat huoneet, jotka vaihdettiin yhdeksi nukkumatilaksi, eli nukkumahuoneeksi ja leikeille ja muulle viihteelle tarkoitetuksi huoneeksi.

Molemmat tilat kaipasivat freesausta, nyt ensin oli vuorossa leikkimähuone.


Huoneessa oli ihana vaaleanpunainen tapetti jossa oli ruusuja ja jotain kaunokirjoitusta. Aika hattarainen. Tapetti sai lähteä ja onneksi irtosi aika hyvin, oli minulla myös lapsityövoimaa apuna näppärine käsineen. Oletan, että seinät ovat jotenkin valmiiksi tapetoituja jo siinä vaiheessa kun talo kasataan (?). En ole varma mutta työn jälki on sen mukaista ja levyjä ei ole pahemmin paikkailtu ennen tapettia. Aika paljon saa pakkelia kulumaan ennen kuin voi suunnitellakaan maalausta.




Oikeanpuoleisesta kuvasta näkyy paikkauksen tarve; naulankantoja ja reikiä on tosi tiheästi. Yhden seinän (sen suurimman) jätin paikkaamatta, sillä sille on tarkoitus tulla tapetti. Halusin huoneen kuitenkin käyttökuntoon joten maalasin seinän vain kertaalleen. 




Jäljellä on vielä hauskin eli ns. sisustusosio, vielä huone on kovin steriili kun seinillä ei ole mitään ja tavarat eivät ole löytäneet vielä paikkaansa.  Koitan tänään vielä saada kuvia koko huoneesta :) 




Linssiludellekin muutos ilmeisestikin kelpasi. Hän pyöri jaloissa kokoajan kun yritin ottaa valokuvia, sillä tuloksella että joka kuvassa oli nokka tai hännänpää 

Vähän jo itseänikin jännittää lopputulos, sisustuksen väritys on nimittäin vähintäänkin mielenkiintoinen.

Arvaatko jo mitä värejä sisustukseen tulee?




maanantai 8. helmikuuta 2016

Kirpputorilta terveisiä.

Ihana kevät tekee tuloaan, maljakossa taas uusi kimppu tulppaaneja. Ei haittaa vaikka ulkona sataa räntää kuin Esterin juuri sieltä. Tällä hetkellä se sataa näköjään vaakasuoraan. Nice.



Valkoisten tulppaanien joukkoon oli päässyt  yksi joka halusi eroittua joukosta hempeän vaaleanpunaisena. Erikoisen piristävää mielestäni.

Olen käynyt kiertelemässä lähiaikoina tosi paljon kirppareita, on käynyt melkein jo työstä. Onneksi on joitain ihanuuksia jäänyt haaviinkin, joten muutaman kuvan laitan esille.

Kivat käsintehdyt shakkilaudan ja nappulat löysin ensimmäisenä, tarkoitus on ehkä sijoittaa nämä tällähetkellä remontin alla olevaan lasten "viihdehuoneeseen" , mutta sopivat ne itseasiassa tuohonkin ihan näppärästi. Ei kyllä tainnut veistäjä päästä tuntipalkoille tällä kaupalla.





Kaiken maailman kippoja ja kuppeja myös tarttui mukaan, ihan muutamasta viitsin ottaa kuvia, varsinaisia huippulöytöjä en tehnyt (ai niin,, paitsi Steltonin termarin) mutta ihan kivoja käyttöesineitä kylläkin. Osa Arabiaa ja osa ei. Arabian keittolautaset tuli mukaan 20cnt kappale ja  ne meni suoraan käyttöön. 




Riihimäen purkit löytyivät kaikki eri kirpputoreilta, oliskohan ollut yhteensä n. 5 euroa. 


Hauskin ostos oli tämä vanha liukuri, eli taivutettu vanerinpala. Joku radikaali oli hienosti kirjoittanut nimensäkin siihen. Ajattelin kyllä vähän raaputella ja lakata uudestaan tämän, onhan se  aika anarkistinen tuon tekstin kanssakin. Tulikohan Siskosta juppi, hippi vai punkkari?  




maanantai 1. helmikuuta 2016

Ukin pöytä.

Hauskaa kun päivä pitenee ja mielikin virittäytyy jo kevääseen. Ihan eritavalla löytyy  energiaa kun vielä kuukausi sitten. 
Nyt on monta projektia yhtäaikaa päällä, katsotaan tuleeko yhdestäkään valmista!




Jossain blogissa kysyttiin kirjoittajalta mikä on hänen tärkein ts. lempiesineensä / tavaransa / huonekalunsa?
Vastaus oli mielestäni ehdottomasti kummastuttava. 
Lempiesinettä ei ollut, hän ei luonut tunnesidettä materiaan. 
Aloin miettimään oliko itselläni jokin esine tai huonekalu josta en ikimaailmassa luopuisi tai mikä on tärkein. Vaikka olen luonut tunnesiteen moneen (liian moneen) tavaraan, ei silti tarvinnut kauaa miettiä. Ehdottomasti keittiönpöytä.




Keittiönpöytä on ukkini tehnyt ilmeisesti koulussa puutöissä. Pohjassa lukee että pöytä on tehty 1954, eli ukki oli noin neljätoista nikkaroidessaan  pöydän. 

Paljon on vettä virrannut ja pöydästä se näkyy, mutta mielestäni kuuluukin näkyä. Kulmista paistaa vanhat maalikerrokset ja paikoittain maali on huonostikin lohkeillut, mutta silti olen välillä entrannut vain pöydän pintaa kalustemaalilla. 

Hauskinta pöydässä on sen alapinta. Ennenvanhaan kun ei ollut telkkareita ja mobiililaitteista puhumattakaan, lapset ovat kai tykänneet leikkiä pöydän alla ja kirjoitella ja piirrellä sen alapintaan. "xxx was here" tyyppisiä kirjoituksia on allekirjoittanut niin ukkini veljineen kuin myös seuraavaa sukupolvea oleva isäni. 


 




Mikä on sinulle tärkein esine tai  asia?