maanantai 13. helmikuuta 2017

Suomi100- tuoli.

Aluksi huomio, tämä ei ole virallinen Suomi100- artikkeli.

Kiertelen paljon kirpputoreja, joskus ihan ajankuluksikin kun lapset ovat harrastuksissa tai on muuten tarve hukata aikaa. Välillä tarttuu mukaan jotain sellaisista "saa ottaa" pisteistä, jotka menisivät muuten roskikseen. Ensin tarttui mukaan kalustemaali. Ajattelin että kyllähän sen johonkin saa sudittua. Seuraavalla reissulla löytyi tuoli. Eikä mikä tahansa tuoli, vaan Jacob & Josef Kohnin valmistama wieniläistuoli, joka oli aivan karmeassa kunnossa. Totesin vain kirpputorinpitäjälle että otan sen tuolin matkaan ja katson jos saan siitä jotain aikaiseksi...









Tämä ei todellakaan mennyt niin kuin oppikirjoissa opetetaan, vaan enemmänkin niin kuin sattuu menemään. Poistin vanhan istuinosan päällysteen, putsasin tuolin hyvin, kiristelin kiinnityksiä ja sitten vain läiskin maalia menemään. Vähän improvisoiden jäätin selkänojasta osan maalaamatta tai maalasin siis puolihuolimattomasti. Siitä se idea sitten lähti, sinivalkoisuudesta johtuen nimesin tuolin siis Suomi100- tuoliksi.












Tuoli kuvastaa suomalaista periksiantamattomuutta ja hulluutta; Roskiskamastakin on tarve kehittää jotain toimivaa. Suomalaista käsityötä tuolissa on vain uusi maalipinta (ja sen hieno design), mutta käsittääkseni suomalaisuus ei ole ollut kriteerinä lanseerata näitä juhlavuoden tuotteita. Eli nyt on täälläkin startattu juhlavuosi.

Tuoli itsessään on muuten varmaan sata(100)vuotias. Pohjassa olevasta paperisesta tarrasta ei saanut selvää muutakuin että todella vanhalla fontilla kirjoitettu. Tuolin istuin osan kuviointi on vähän köpö verrattuna vastaaviin uudempiin, sekä liitokset ym. ovat todella vanhaa tekniikkaa. Ikä on vain arvaus, eli jos joltakulta löytyy enemmän tietoa niin saa kertoa :)




perjantai 10. helmikuuta 2017

Takkahuoneen uusi pöytä.

Minua on jo pitkään ahdistanut takkahuoneemme ruokaryhmä, joka on / oli mahdottoman mukava istua, mutta esteettisesti ei kiva. Ja kaikenlisäksi kaupasta ostettu. Hyvin se palveli vajaa kymmenen vuotta, mutta viimein se sai väistyä "uuden" tieltä.





Törmäsin myynnissä olevaan vanhaan klaffipöytään facessa, ja sainkin sen edullisesti (20) itselleni. Heti huomasin että pöytä on vanha ja aitoa käsityötä sepän takomine nauloineen ja saranoineen, mutta todellinen ikä yllätti: Kaiken pähkäilyn jälkeen tulin siihen tulokseen että pöytä on varmasti 1800- luvulta, ehkä 1880 voisi olla suht lähellä oikeaa valmistusvuotta. 

Pöytä oli paljon korkeampi kuin nykyiset pöydät, eikä suoralta kädeltä sopinutkaan käyttöön. Jonkin aikaa mietin, saako näin vanhaa tavaraa lähteä korjailemaan ja ropailemaan, tulin kuitenkin tulokseen että se on minun pöytä ja saan tehdä sille mitä haluan. Jalkoja oli jo jossain vaihessa korjailtu sekä toisen klaffin ulkoreuna oli huonokuntoinen. Lyhensin jalkoja ja molempia klaffeja n. 10 cm käsipelillä, joten lopputulos ei ole liian viimeistelty (lue: suora). Putsasin pöydän hyvin, en kuitenkaan lähtenyt poistamaan maaleja enkä paikkaamaan kolhuja, lopuksi maalasin autotallista löytyneellä maalilla. 

Alunperin olin suunnitellut pöydän kaveriksi pinnatuoleja, mutta pöydän jalkojen sijainnin takia hainkin mökiltä (navetan vintiltä) ukkini tekemät penkit, jotka kuuluvat oikeasti keittiössä olevaan pöytään. Keittiönpöydän tarinan voit lukea TÄÄLTÄ. Pöydän ympärille mahtuu muuten vaivattomasti kymmenen aikuista ja lapsia enemmänkin, ainakin 12. On siis aika möhkäle.














Takkahuoneen fiilis on tällä hetkellä sellainen metsästysmajamainen. Jotain pitäisi keksiä että saisi erilaisen tunnelman, täytyy varmaan alkaa miettimään uutta väriä seinille. Mitään hirveän modernia en halua, mutta pikkaisen ruostetta ja jotain vähän creepyä huone kaipaa. Onko ehdotuksia?


lauantai 28. tammikuuta 2017

Köökistä päivää.

Voi Elämä minkä teit.

Niin se aika tekee temppunsa ja sitä huomaa että jossain vaiheessa polut vievät erisuuntiin. Niin hartaudella vaalittu tarjoiluvaunu (tai keittion aputaso, tarjoiluvaununa saattaisi olla vähän kömpelö) ei enää näyttänytkään istuvan keittiöömme.  Liian maalaishenkinen ja epäkäytännöllinen kokonaisuus. Eksyneiden tavaroiden kohtauspaikka.  Romujen kerääjä.





Vielä muistan kuinka löysin facekirppikseltä vaunun edulliseen hintaan. Silloin se oli vielä maalamatta, puunvärinen. Innoissani lähdin ostamaan vaunua, se asui silloin kerrostalon neljännessä kerroksessa, talossa jossa ei tietenkään ollut hissiä. Koin jänniä hetkiä kun kannoin aika painavaa ostosta alas kierreportaita, yksin. Jännää oli myös saada vaunu mahtumaan pikkuisen Fordini kyytiin. Lopulta sain rahdattua vaunun uuteen kotiinsa, jossa vastaanotto ei ollut toivottu. Mieheni inhosi sitä. Kaikki nämä vuodet mies on saanut katsella sitä joka päivä, innokkaana kantaa kahdessa muutossa ja kerran vielä saa kantaa vaunun autoon, ja kuskata sen mökille. Ihan kokonaan en viitsi siitä luopua, mutta "hän" saa nyt muuttaa maalaismaisemaan, jonne istuu paremmin.

Aiemman viritelmän tilalle tuli musta hyllykkö, ostin sen käytettynä mutta alunperin Ikealainen, joka toivottavasti toimii paremmin arkielämässä. Pölyjä saa varmasti pyyhkiä ahkerasti, mutta kun kaikki on esillä, tavarat on pakko pitää järjestyksessä.













Hyllykössä on suurin piirtein samat tavarat kuin aikaisemminkin, Maljakot ja kynttilät, keittokirjat, kananmunat ja kolikkopurkki sekä kirpparilta löytynyt kori on tarkoitettu kynille ja kalentereille ja muille samaan kategoriaan kuuluville asioille.

Yksi hylly on varattu lasten hedelmille, jotka tulivat aiemmalta hyllyltä alaspäin. Nyt lasten on helpompi ylettää niihin, Samalla hyllyllä on lisäksi mukit ja lautaset lapsille, niin ei tarvitse niitäkään kurotella kaapista.









Ostin kesällä yhdeltä kyläkirppikseltä maailman ruosteisimman pullotelineen, en tiedä miksi mutta se puhutteli minua. Nyt sekin löysi paikkansa ja voin naureskella niille, jotka naureskelivat minulle silloin ostoksesta; Sehän on kuin suunniteltu tuohon kohtaan! Siitäs saitte :)










keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kaappi.

Bongasin Facebookin Roskalava- ryhmästä kaapin joka oli juuri oikean kokoinen meidän lasten makuuhuoneeseen. Kaappi ei ole mikään vanha, en sen paremmin tiedä mutta uskalsin kuitenkin lähteä vähän entraamaan sitä.




Kyselin Instagramissa hyviä ideoita kaapin väriksi ja sainkin pari vastausta ettei kannattaisi maalata. Totta on, että olisi kaappi ollut ok ihan noinkin, se ei vaan sopinut muihin huoneen kalusteisiin. Lasten sängyt ja lattia ovat pähkinän (?) väriset, hyllystä löytyy mäntyä ja on vielä maalattua puuta sekä vielä yhtä eriväristä puuta, joten aika soppa siitä olisi tullut. Lisäksi yksi seinä odottaa  (on odottanut jo aika kauan) tapettia joka on todella tumma. Eli helpommalla pääsin kun maalasin sen kaapin eikä tarvinnut koko huonetta laittaa uusiksi, lattioita myöden.

Värin valinta oli vaikeaa, ihan oikeasti olisin tahtonut maalata kaapin tummanharmaaksi tai armeijanvihreäksi, tulin kuitenkin siihen tulokseen että on parempi jos väri olisi vaalea. Valkoinen ei ollut vaihtoehto sillä halusin kaapin erottuvan taustaseinästä. Nappasin siis värin kirjoituspöydän lukulampusta ja yritin löytää värikartasta vastaavan ja lähimmäksi osui Tikkurilan Bebe. Lopputuloksesta tuli himpun verran vaaleampi kuin olin ajatellut, mutta se on oma syy sillä en vaivautunut kauppaan vertailemaan sävyjä (virhe!) vaan valitsin värin puhelimen näytöltä ja lähetin miehen maalikauppaan.















Huoneen vastakkaisella seinälle eli ikkunaseinälle sijoitin hempeän pastellinvärisen vaunun, joka on myös Roskalava- ryhmästä löydetty ja haettu. Satuin vielä saamaan kaveriltani useamman suurehkon viherkasvin jotka olivat poistolistalla kissojen takia, yksi löysi paikan kärryn päältä ja toinen kaapin päältä. Naurettavan pienellä budjetilla sai kivoja muutoksia lastenhuoneeseen ja kunhan saan tapetin seinälle niin huone alkaa olla kuosissa. Tähän sopii mainiosti sanonta:

"Yhden roska on toisen aarre!"

Edit. Tajusin että myös tuo kaapin vieressä lojuva naulakko on peräisin roskalavalta. Se odottaa että "joku" kiinnittäisi sen seinälle. Ensi kerralla kun lapset ovat taas sotkeneet huoneensa, voin siis hyvällä omalla tunnolla sanoa että huone on kuin kaatopaikka. 





tiistai 10. tammikuuta 2017

Pikkula.

Nyt vihdoin kelpaa esitellä meidän kaikista pienin huone, pikkula. Eli siis vessa.
Eilinen päivä menikin ihan vessan lattialla makoillessa. Olen ennenkin joutunut turvautumaan vessan lattiaan, mutta tällä kertaa olosuhteet olivat kaikin puolin mukavammat ja olokin oli parempi kuin aikaisemmilla kerroilla.

Tämä pikkula on oikeastaan ollut vain lasten ja vieraiden käytössä, minulla on oma kylpyhuone yläkerrassa ja miehellä alakerrassa. Mitenkään kutsuva tila tämä ei ole ollut missään vaiheessa, vaikka olen yrittänyt maalata seiniä ja vaihtaa kalusteita jo aikaisemmin. Seinät olivat samaa sävyä kuin lattia alunperin, sekä allaskaappi oli myös vaaleanpunertava. Sen toki ymmärrän, että tällaista värivalintaa kukaan tekisi, vaan jo talon rakennus vaiheessa on käynyt virhe ja papereista löytyy lappunen jossa on reklamoitu rakennuttajalle väärän värisistä seinäpinnoista.

Syy miksi eilen vietin niin paljon aikaa lattianrajassa on se, että päällystin todella ruman värisen ja pinttyneen lian peittämän lattian eli DC fixsasin. En ole koskaan aiemmin käyttänyt kyseistä tuotetta enkä ole ollut kauhean kiinnostunutkaan siitä, mutta nyt päätin testata koska en keksinyt parempaakaan vaihtoehtoa. Jostain luin käyttökokemuksia että on kesytänyt lattiapinnoissakin ihan hyvin... Ja jos ei kestäkään niin saan helposti muovin irti lattiasta ja jatkan elämääni lompakko yhdeksän euroa kevyempänä.














Itse työn osuus oli aika hankalaa. Tila oli ahdas ja välillä änkesi jopa yleisöä samaan tilaan. Lattialla oli kaiken maailman putkia ja muuta joiden ympärille muovi piti askarrella. Muovi tarttui kiinni joka paikkaan ja itseensä. Muovi ryppyili. Loppujen lopuksi lattia on melkoinen palapeli ja jonkun silmään ala-arvoisesti asennettu, mutta nyt se kelpaa ainakin minulle. Ja parempi on kelvata muullekin perheelle.

Musta lattia toi sellaista fiilistä jota olin alitajuisesti hakenutkin. Aikoinaan ihastuin Tallinnassa ravintola F-Hoonen naistenhuoneeseen, kaikessa karmeudessaan. Onneksi löysin vielä arkistojen uumenista kuvan siitä; HIENO, eikö vain?!

F-Hoone, Tallinna



lauantai 31. joulukuuta 2016

2017.

Vuoden viimeinen tunti on käynnissä. Nyt on hyvä hetki syventyä menneeseen vuoteen ja miettiä millainen se oikeasti oli.

Mennyt vuosi on ollut muutoksia täynnä. Kiireinen elämä on laittanut asiat juoksemaan paikoillaan. Asiat, joita haluaisi oikeasti tehdä, hautautuvat arkisten asioiden alle. Tekemättömät asiat rassaavat ja oma saamattomuus piinaa.
Tuleva vuosi tuo paljon uusia tuulia tullessaan, joten voisin tehdä jonkin uudenvuodenlupauksen.

"Lupaan, että ensi vuonna aion tehdä asiat paremmin." 











✴✴✴✴ Loistavaa uutta vuotta !! ✴✴✴✴