lauantai 14. marraskuuta 2015

Joulua kohti.

Ajatukset suuntautuvat jo jouluun ja yllättävästi kirpparikierroksilla on tarttunut mukaan jouluhenkisiä tavaroita, tavaroita joihin en muuhun vuoden aikaan kiinnittäisi huomiota.

Mikä se onkaan se jouluntaika, joka saa ihmisen pois lestistään ja ihan höperöksi?

Ensimmäinen "löytöni " oli vanha ja karmeassa kunnossa oleva alpakka(?)vati. Ihanan perinteinen ja romanttinen!

Kuvassa ennen puhdistusta.
 Katseeni kiinnittyi ihan mielivaltaisesti myös jouluisiin kankaisiin sekä liinoihin ja verhoihin, muutama tarttui myös mukaan. Kävin kiskaisemassa myös tuija-paran mukaan kuvaan takapihalta, parempien havukasvien puutteessa.



Jotenkin tuo mummolafiilis lämmittää näin joulun alla.

Vähän eri tyyliin löysin myös kankaita, ehkä ne päätyvät verhoiksi jossain vaiheessa..?

Tavoitteenani oli löytää myös "roskille" eli manteleille ja rusinoille joku kiva kipponen, ja sehän löytyi. En tiedä miksi mutta kiposta tuli vahvasti joku lapsuudenmuisto mieleen. Kotona huomasin sen olevan Riihimäen tuotantoa.

Etsin myös vanhaa kirjaa joulukorttiaskarteluihin ja löysinkin Kodin keittiötieto- kirjan. Aloin jo miettimään raaskiinko sittenkään laittaa sitä silpuksi, ihan päteviä vinkkejä siinä näytti olevan.

Ehdoton suosikkini on myös Aalto-piparkakkumuotti, tällaisen Aalto fanin unelma :)




Kynttilän jalat kuuluvat tietysti myös jouluun, nämä puiset hankin kuitenkin ehkä jo viime keväänä?



Ja sitten se paras osuus ja salaisuus, eli kaikki nämä ostokset olivat joko kaksi ekeä tai alle, eli kukkarokin kiittää ja kumartaa. Joulun odotus alkakoon.